Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.06.2026/Pykälä 136


Kokousasian teksti

 

Kunnan brändiuudistuksen käynnistäminen

 

Kunnanhallitus 15.06.2026 § 136  

180/00.02.01/2026  

 

 

Elinvoimajaosto on 3.6.2026 kokouksessaan käsitellyt kunnan brändiuudistuksen tarvetta ja päättänyt esittää kunnanhallitukselle, että kunta käynnistää brändiuudistuksen valmistelun ja pyytää tarjouksia brändiuudistuksen toteuttajilta kunnan pienhankintaohjeen mukaisesti.

 

Kunnan nykyinen brändi-ilme on ollut käytössä jo useamman strategiakauden ajan. Kunnan toimintaympäristö, viestinnän tarpeet sekä strategiset painopisteet ovat muuttuneet, minkä vuoksi kunnan visuaalisen ilmeen ja viestinnällisen kokonaisuuden päivittäminen on ajankohtaista.

 

Brändiuudistuksen tavoitteena on vahvistaa kunnan tunnistettavuutta, vetovoimaa ja yhtenäistä viestintää. Uudistuksen yhteydessä olisi tarkoituksenmukaista tarkastella muun muassa kunnan logoa, verkkosivujen ulkoasua sekä kunnan virallisissa asiakirjoissa ja materiaaleissa käytettävää visuaalista ilmettä. Tavoitteena on, että kunnan viestintä ja materiaalit vastaisivat paremmin nykyistä strategiaa, kunnan tavoitemielikuvaa sekä tämän päivän viestinnällisiä tarpeita.

 

Brändiuudistuksen toteuttaminen edellyttää asiantuntijapalvelun hankintaa. Tämän vuoksi olisi perusteltua käynnistää tarjouspyyntöjen pyytäminen toimijoilta, joilla on kokemusta kuntien, julkisyhteisöjen tai vastaavien organisaatioiden brändi- ja viestintäilmeiden uudistamisesta.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Soini Heidi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää käynnistää kunnan brändiuudistuksen valmistelun ja valtuuttaa kunnanjohtajan pyytämään tarjouksia brändiuudistuksen toteuttamisesta pienhankintaohjeen mukaisesti.

 

Päätös 

Ehdotus hyväksyttiin.