Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.06.2026/Pykälä 133


Kokousasian teksti

 

Saldovapaasopimuksen käyttöönotto

 

Henkilöstötoimikunta 28.01.2026 § 6 

 

   

 

KVTES 30 § Työaikapankki

1 mom.    

Kunnassa tai kuntayhtymässä voidaan ottaa käyttöön työaikapankki sopimalla sen käyttöönotosta ja ehdoista kunta- ja hyvinvointialan pääsopimuksen 12 §:n mukaisella paikallisella työ- ja virkaehtosopimuksella.

2 mom.

Työaikapankilla tarkoitetaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa järjestelmää, joilla vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan säästää pidettäväksi vapaana pidemmällä aikavälillä.

3 mom.    

Paikallisessa sopimuksessa tulee määritellä ainakin sopimuksen piiriin kuuluva henkilöstö, pankkiin siirrettävät erät ja korvaukset, työaikapankin vapaa-aikasaldon enimmäismäärät, työaikapankkivapaan pitämisen ehdot, pankkiin kertyneen vapaan korvaaminen rahassa sekä menettelytavat työaikapankkiin liityttäessä ja irtauduttaessa siitä.  

 

Uusi työajanseurannan ja suunnittelun ohjelmisto Nepton tulee käyttöön tänä vuonna. Työaikapankin käyttöönotto olisi hyvä ajoittaa uuden järjestelmän käyttöönoton yhteyteen.

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Gran Kati

 

Esittelijä Talous- ja hallintojohtaja Gran Kati

 

Päätösehdotus Keskustellaan työaikapankin käyttöönottamisen tarpeesta ja paikallisen sopimukseen sisällöstä. Sovitaan työaikapankin käyttöönottotavasta ja ajankohdasta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Talous- ja hallintojohtaja valmistelee luottamusedustajien kanssa paikallisen sopimuksen sisällön. Työaikapankin käyttöönotosta päättää kunnanhallitus. Käyttöönoton aikatauluksi sopisi parhaiten aloitus kesälomakauden jälkeen.

 

Henkilöstötoimikunta 07.05.2026 § 28 

 

 

 

Työaikasuunnittelun ja seurannan uuden järjestelmän Neptonin käyttöönotto etenee. Tämän yhteydessä on huomattu työaikapankin oleva käytöltään kankeampi kuin Saldo- ja työaikaliukumajärjestelmä. Työaikapankkiin tulee olla myös tarpeen siirtää esim lomarahoja joita voi sopia pidettäväksi vapaana. Työaikapankki on maksettava kerralla ulos työntekijän jäätyä eläkkeelle tai työsuhteen päättyessä. Saldon seuranta ja pois käyttäminen on taas helpompaa ja työntekijänkin seurattavissa Neptonissa. Kertynyt saldo tulee käyttää pois työsuhteen aikana.

 

Varsinaisen Työaikapankin seuranta ei ole käyttöön tulevassa Neptonissa mahdollista kun taas saldon seuranta on mahdollista ja soveltuu ketterään hallintoon.

 

Luottamusedustajina Sinikka Härkönen ja Kirsi Ollakka ovat valmistelleet kunnan työntekijöille  saldo -mallia käyttöön yhdessä talous- ja hallintojohtaja Kati Granin kanssa.

 

Kunnalla on mahdollisuus valita Saldovapaasopimuksen ja työaikapankin välillä, paikallisesti sopien sen käyttöönotosta

 

KVTES 30 § Työaikapankki

1 mom.    

Kunnassa tai kuntayhtymässä voidaan ottaa käyttöön työaikapankki sopimalla sen käyttöönotosta ja ehdoista kunta- ja hyvinvointialan pääsopimuksen 12 §:n mukaisella paikallisella työ- ja virkaehtosopimuksella.

2 mom.

Työaikapankilla tarkoitetaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa järjestelmää, joilla vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan säästää pidettäväksi vapaana pidemmällä aikavälillä.

3 mom.    

Paikallisessa sopimuksessa tulee määritellä ainakin sopimuksen piiriin kuuluva henkilöstö, pankkiin siirrettävät erät ja korvaukset, työaikapankin vapaa-aikasaldon enimmäismäärät, työaikapankkivapaan pitämisen ehdot, pankkiin kertyneen vapaan korvaaminen rahassa sekä menettelytavat työaikapankkiin liityttäessä ja irtauduttaessa siitä.  

 

Uusi työajanseurannan ja suunnittelun ohjelmisto Nepton tulee käyttöön tänä vuonna. Työaikapankin käyttöönotto olisi hyvä ajoittaa uuden järjestelmän käyttöönoton yhteyteen.

 

Saldovapaa eli liukumasaldojen pitäminen vapaana on osa liukuvaa työaikaa, josta voidaan sopia paikallisesti työpaikalla. Paikallinen sopiminen mahdollistaa joustot, mutta sen on noudatettava alan työehtosopimusta (TES) tai lakia

 

Keskeiset asiat saldovapaiden paikallisessa sopimisessa:

 

  • Sopimuksen muoto: Paikallinen sopimus tulee tehdä kirjallisesti, ja työnantajan on toimitettava se työsuojeluviranomaiselle kuukauden kuluessa.
  • Saldon enimmäismäärät: Yleensä liukumasaldo saa olla +40 tai -10 tuntia seurantajakson lopussa.
  • Saldovapaan pitäminen: Työntekijä voi pitää saldoa vapaana, mutta työnantaja ei voi pakottaa käyttämään liukumaa.
  • Sairastuminen: Paikalliseen sopimukseen kannattaa kirjata, mitä saldovapaille tapahtuu, jos työntekijä sairastuu vapaan aikana.
  • Työsuhteen päättyminen: Jos työsuhde päättyy, saldot voidaan maksaa rahana tai sopia niiden nollaamisesta paikallisen sopimuksen mukaisesti.

 

Paikallinen sopiminen voi tapahtua luottamusmiehen tai työntekijän ja työnantajan kesken.

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Gran Kati

 

Esittelijä Talous- ja hallintojohtaja Gran Kati

 

Päätösehdotus Luottamusedustajina Sinikka Härkönen ja Kirsi Ollakka ovat valmistelleet kunnalle saldo-mallia käyttöön yhdessä talous- ja hallintojohtaja Kati Granin kanssa. Tutustutaan laadittuun saldo-sopimusmalliin ja päätetään tarjota sitä käyttöön varhaiskasvatuksessa, koulunkäynninohjaajille, yhdyskuntalautakunnan alaisille työntekijöille (sis. kiinteistönhuolto, ruoka- ja puhtaanapitopalvelut), sekä hallinnon työntekijöille, ketkä ovat työajanseurannan piirissä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.Henkilöstötoimikunta ehdottaa em. saldovapaasopimuksen hyväksymistä kunnanhallitukselle, siten että sen voisi ottaa käyttöön uuteen työajanseurantajärjestelmään siirryttäessä.

 

Kunnanhallitus 15.06.2026 § 133  

13/00.02.09/2026  

 

 

Asia on esittely edellä, henkilöstötoimikunnan käsittelyssä.

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Gran Kati

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus hyväksyy saldovapaasopimuksen otettavaksi käyttöön henkilöstötoimikunnan esittämällä tavalla.

 

Päätös 

Ehdotus hyväksyttiin.