Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lumijoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 1


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kunnanvaltuusto 12.02.2024 § 1  

    

 

 

Esittelijä Kunnanhallitus

 

 Kunnanvaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä (KuntaL 103.1 §).

 

 KuntaL 94.4 §:n ja hallintosäännön 83.2 §:n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa kokouksesta on tiedotettava kunnan verkkosivulla.

 

 Käytäntönä lisäksi on ollut, että kutsu julkaistaan Rantalakeus -lehdessä ja kunnan ilmoitustaululla.

 

 Merkitään, että kutsu on

 - lähetetty valtuutetuille ja kunnanhallituksen jäsenille 6.2.2024 ja

 - julkaistu kunnan verkkosivulla 7.2.2024

 

 Lisäksi kutsu on julkaistu julkisten kuulutusten ilmoitustaululla 7.2.2024 ja julkaistu Rantalakeus -lehdessä 7.2.2024             

 

 Suoritetun nimenhuudon mukaisesti läsnä on 17 varsinaista valtuutettua.

 

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

 Ennen kokouksen alkua

1)     saatiin Ruutikankaan tilannekatsaus tiedoksi Ruutikunnat Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Koskelalta ja Limingan elinvoimajohtaja Teemu Haapalalta;

2)     luovutettiin Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivänä 6.12.2023  myöntämät kunniamerkit Jaana Ollakalle ja Kirsi Ollakalle.