RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 208
Talous- ja hallintojohtajan viran julistaminen haettavaksi (ohm. 123-124)
Kunnanhallitus 05.10.2026 § 208
265/00.02.01/2026
Talous- ja hallintojohtaja Kati Gran on 21.9.2026 päivätyllä ilmoituksellaan irtisanoutunut virastaan siten, että hänen viimeinen virassaolopäivänsä on 18.10.2026.
Lumijoen kunnan hallintosäännön 45 § mukaan kunnanhallitus päättää talous- ja hallintojohtajan valinnasta.
Viran muodollisena kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä riittävä kokemus vaativista talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävistä ja riittävä hallinnollinen osaaminen. Tarkemmat hakukriteerit määritellään viranhakuilmoituksessa.
Ohm. 123 irtisanomisilmoitus
Ohm. 124 hakuilmoitus
Valmistelija Kunnanjohtaja Soini Heidi
Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi
Päätösehdotus
Kunnanhallitus
- merkitsee tiedoksi talous- ja hallintojohtajan 21.9.2026 päivätyn irtisanoutumisilmoituksen,
- päättää käynnistää talous- ja hallintojohtajan viran täyttämistä koskevan hakumenettelyn ja valtuuttaa kunnanjohtajan huolehtimaan rekrytointiprosessin käytännön järjestelyistä sekä
- vahvistaa oheismateriaalina olevan viranhakuilmoituksen julkaistavaksi kunnan verkkosivuilla ja kuntarekryssä. Hakuaika on 21.10.2026 klo 16 saakka.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.Tämä pykälä tarkistettiin kokouksessa.