RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 03.11.2026/Asianro 243
Kunnanvaltuuston kokoontuminen keväällä 2027 ja pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen - esitys valtuustolle
Kunnanhallitus 03.11.2026
291/00.02.01/2026
KuntaL 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös hallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti.
Valtuuston kokouksissa pidettävästä pöytäkirjasta säädetään hallintosäännön 110 §:ssä, jonka mukaan pöytäkirjojen osalta noudatetaan mitä hallintosäännön 148 §:ssä on määrätty. Hallintosäännön 111 §:n mukaisesti pöytäkirja pidetään nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä säädetään.
KuntaL 140 §:n mukaan:
"Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä.
Kunnan ja kuntayhtymän muun kuin 1 momentissa tarkoitetun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.
Kunnan jäsenen ja 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa."
Valmistelija Kunnanjohtaja Siltala Heidi
Esittelijä Kunnanjohtaja Siltala Heidi
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se kokoontuisi seuraavan aikataulun mukaisesti:
- 1.3.2027
- 10.5 2027
- 7.6.2027, tilinpäätös
Kokoukset kutsutaan koolle hallintosäännössä todetulla tavalla. Kokousaikatauluun voidaan asioiden niin vaatiessa tehdä tarpeellisia muutoksia. Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaalit lähetetään sähköisesti.
Edelleen kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättää pitää pöytäkirjansa tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan tietoverkkosivulla kokouskutsussa ilmoitettuna aikana. Jos pöytäkirjaa ei ole tarkastettu kokouskutsussa ilmoitettuun nähtävänä pito ajankohtaan mennessä, uudesta ajankohdasta ilmoitetaan kunnan tietoverkkosivulla vähintään yhtä päivää ennen.
Päätös