Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.09.2026/Pykälä 188


Kokousasian teksti

 

Hallintosäännön päivittäminen (ohm. 115)

 

Kunnanhallitus 21.09.2026 § 188  

232/00.02.01/2026  

 

 

Hallintosääntö on kunnan keskeinen hallinnon ja päätöksenteon ohjausasiakirja, jossa määritellään toimielinten, luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden tehtävät sekä toimivallan jako. Sen vähimmäissisältö perustuu kuntalakiin, mutta kunta voi hallintosäännössä antaa myös omia, lainsäädännön kanssa yhteensopivia määräyksiä.

 

Hallintosääntöä on tarpeen päivittää säännöllisesti vastaamaan lainsäädännön muutoksia, kunnan organisaation kehitystä ja käytännön päätöksentekoa. Lumijoen kunnan hallintosääntöä on tarkistettu viimeksi helmikuussa 2026, mutta kaikkia valmistelussa olleita muutoksia ei tuolloin voitu vielä sisällyttää kokonaisuuteen.

 

Päivityksen tarkoituksena on selkeyttää toimivallan jakoa, tukea viranhaltijoiden valmistelu- ja päätöksentekotyötä sekä lisätä päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Samalla hallintosääntö toimii kuntalaisille ymmärrettävänä kuvauksena siitä, miten kunnan päätöksentekovastuu on Lumijoella järjestetty.

 

Tällä hallintosääntömuutoksella tarkistetaan mm. esihenkilövastuita ja valmisteluvastuita kohtaan ”§29 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan -toimialan viranhaltijoiden tehtävät ja toimivalta”.

 

Ohm. 115 hallintosääntö

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Soini Heidi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus esittää hallintosäännön ehdotetuilla muutoksilla vahvistettavaksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös 

Ehdotus hyväksyttiin.