RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistys- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 17.03.2026/Pykälä 34
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2026 alkaen
Sivistys- ja kulttuurilautakunta 17.03.2026 § 34
85/00.02.04/2026
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu indeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) 16 §:n perusteella. Indeksitarkistukset tehdään kahden vuoden välein.
Elokuun 2026 alusta voimaan tulevista varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksista on 21.12.2025 annettu opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus (1028/2025).
Varhaiskasvatuksessa perittävät asiakasmaksut on tarkistettu opetustoimen hintaindeksillä ja maksun määräämisessä käytettävät tulorajat yleisellä ansiotasoindeksillä.
Kunnassa tulee päättää siitä, miten indeksitarkistuksen vuoksi muuttuneet asiakasmaksut ja tulorajat vaikuttavat kunnassa perittäviin asiakasmaksuihin. Asiakkaille tulee tehdä uudet maksupäätökset, mikäli maksu muuttuu.
Asiakasmaksujen osalta ylin perittävä maksu nousee nykyisestä 311 eurosta 335 euroon. Alin perittävä maksu nousee nykyisestä 30 eurosta 32 euroon. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 % nuorimman lapsen maksusta eli enintään 134 euroa kuukaudessa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta.
Varhaiskasvatuksesta perittävä asiakasmaksu määräytyy perheen koon ja tulojen sekä lapsen varhaiskasvatuksessa vietetyn ajan perusteella. Varhaiskasvatuksesta perittävää maksua määritettäessä otetaan tuloina huomioon lapsen vanhemman tai muun huoltajan sekä näiden kanssa yhteistaloudessa avio- tai avoliitossa elävän henkilön veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot. Palkkatuloihin lisätään lomaraha. Jos kuukausittaiset tulot vaihtelevat, kuukausitulona otetaan huomioon viimeksi kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu määrätään toistaiseksi. Perheillä on velvollisuus ilmoittaa viivytyksettä muutoksista perheen tuloissa tai perhekoossa tapahtuviin muutoksiin. Maksua tarkistetaan, jos palvelun saajan maksukyky on olennaisesti muuttunut tai osoittautuu virheelliseksi. Olennaiseksi muutokseksi katsotaan maksun perusteena olevien perheen bruttotulojen +/- 10 %:n muutos. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu oikaistaan sen kalenteri kuukauden alusta alkaen, kun muuttuneet tulotiedot on toimitettu. Tuloselvitys tehdään eVakan sähköisessä järjestelmässä kahden viikon sisällä hoidon aloittamisesta. Mikäli perhe ei toimita tulotietojaan tai toimitetut tulotiedot ovat puutteelliset, peritään enimmäismaksu. Tulotietoja ei tarvitse toimittaa, jos perhe antaa suostumuksensa korkeimman maksun perintään.
Muutokset tulorajoihin ja maksuprosentteihin tulevat voimaan 1.8.2026 alkaen.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen tulorajat muuttuvat indeksitarkistuksen vuoksi seuraavasti:
Yli kuusihenkisen perheen tulorajaa korotetaan kustakin seuraavasta lapsesta 295 euroa 1.8.2026 lähtien.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu opetustoimen hintaindeksiin ja tulorajat ansiotasoindeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetussa laissa tarkemmin säädetyllä tavalla.
Valmistelija Vs. varhaiskasvatusjohtaja Ollakka Jaana
Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Huotari Auvo
Päätösehdotus
Sivistys- ja kulttuurilautakunta hyväksyy asiakasmaksut esityksen mukaisesti.
Päätös
Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.