Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 5


Kokousasian teksti

 

Talousarviomuutos 1/2026 (ohm. 6)

 

Kunnanhallitus 09.02.2026 § 28 

 

 

 

Kunnan hallintosäännön 67 § mukaisesti talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana.

 

Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen valtuustolle ei voi enää tehdä talousarvion muutosehdotusta.

 

Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnan tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnan tavoitteiden tai tuloarvion muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutukset määrärahoihin. Valtuusto päättää toimielinten määrärahojen ja tavoitteiden muutoksista, kun organisaatiota muutetaan talousarviovuoden aikana.

 

Valtionosuudet vuodelle 2026 ovat talousarviossa kunnanhallituksen tulosalueella sitovia.

 

30.12.2025 on saatu päätös valtionosuuksista, joka poikkeaa vahvistetusta taloustarviosta vuodelle 2026.

 

Talousarviomuutoksena vuodelle 2026 kunnanhallituksen tulosalueella esitetään muutokset tuloslaskelmaosan valtionosuuksiin. Valtionosuudet tulee tarkistaa vastaamaan valtionvarainministeriön maksupäätöstä. Valtionosuuksien muutosvaikutus talousarviovuoden suunniiteltuun tulokseen ja alijäämään on noin -131 000 euroa.

 

Merkittävin muutos johtuu opetustoimen oppilasmäärissä tapahtuneista muutoksista, jotka vaikuttavat valtionosuuksien laskentaan. Talousarvion laadinnassa käytettiin viime syksyn VM:n ja OKM:n valtionosuusennusteita, mutta ne poikkeavat merkittävästi tälle vuotta saadusta valtionosuuspäätöksestä.

 

Valtionosuudet €

TA2026

VOS päätös 30.12.25

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus

2 524 110

2 461 556

Verotulojen tasaus

1 320 000

1 436 761

Muut opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudet

-234 161

-409 421

Verotulomenetysten kompensaatio

217 286

207 476

Valtionosuudet yhteensä

3 827 235

3 696 372

 

Ohm. 21 Talousarviomuutos1/2026 (taulukko)

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Gran Kati

 

Esittelijä Talous- ja hallintojohtaja Gran Kati

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle talousarviomuutosta kunnanhallituksen tulosalueelle valtionosuuksien tarkistamiseksi 130 949 eurolla.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Lisäksi kunnanhallitus edellyttää sivistystoimea etsimään talouden sopeuttamiskeinoja.

 

Kunnanvaltuusto 16.02.2026 § 5  

44/00.02.01/2026  

 

 

Ohm. 6 Talousarviomuutos1/2026 (taulukko)

 

Esittelijä Kunnanhallitus

 

Päätös Valtuusto hyväksyi talousarviomuutoksen kunnanhallituksen tulosalueelle valtionosuuksien tarkistamiseksi 130 949 eurolla.