Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 03.02.2026/Pykälä 13


Kokousasian teksti

 

Investointien tilanne

 

Yhdyskuntalautakunta 03.02.2026 § 13  

   

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Korkala Ari

 

 Kunnan talousarviossa olleiden investointien tilanne

 

 Investointi    tilanne % valmiista

 Työajanseuranta   0 %

 Kevyenliikenteenväylän rakentaminen 0 %

 Kiinteistökorjaukset   0 %

 Sähköinen arkistointi   0 %

 Koulun piha-alueen viihtyvyyden parataminen 0 %

 Kiinteistöstrategian laatiminen ja rak

 käytön muutosten suunnittelu  0 %

 Vanhan koulurakennuksen purkamisen suunnit-

 telu talotek. muutosten suunnittelu  0 %

 

 Työajanseurantajärjestelmän hankintapäätös on tehty ja kevyenliikenteenväylän rakentamisen yhteistyösopimus Elinvoimakeskuksen kanssa on laadinnassa. Koulun keittiön yhdistelmäuunin uusiminen on kilpailutettu.

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi lautakunnalle.

 

Päätös Investointien tilanne merkittiin tiedoksi,