RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistys- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 17.02.2026/Pykälä 24
Lumijoen sivistys- ja kulttuurilautakunnan ja Lumijoen 4H-yhdistyksen kuntasopimuksen vuodelle 2026 vahvistaminen (ohm.10)
Sivistys- ja kulttuurilautakunta 17.02.2026 § 24
58/00.01.02/2026
Lumijoen 4H-yhdistyksen toiminnan kuvausta: Järjestämme tänä vuonna Lumijoen kunnassa kaksi kertaa viikossa (maanantaisin ja torstaisin) tuolijumppaa ja porinapiiriä kirjastolla osallistujina Lumijoen eläkeläisiä ja työttömiä sekä kehitysvammaisia.
Järjestämme myös tiistaisin kirjastolla kaikille kuntalaisille avointa digipalveluopastusta ohjaten erityisesti Pohteen palveluissa iäkkäitä kuntalaisia.
Olemme hakeneet toimintoihin Pohteen avustusta. Myönteisestä päätöksestä huolimatta Lumijoen 4H yhdistys on sitoutunut kustantamaan Lumijoella tapahtuvien palveluiden omakustanteen 3000 €. Haemme kuntasopimukseen korotusta vuodelle 2026 yhteensä 250 € /kk näiden uusien palveluiden perusteella. Olemme sitoutuneet tuottamaan nämä palvelut tauotta koko vuoden ajan ja näissä palveluissa oli runsaasti kävijöitä jo viime vuonna.
Muuten esitämme sopimuksemme säilyvän samana kuin viime vuonna eli lapsi- ja nuorisotyöstä 750 € avustus kuukausittain. (Oheismateriaalissa 10) Lumijoen 4H-yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2026.
Lisäyksenä myös nämä kaikille kuntalaisille suunnatut avoimet palvelut, tuolijumppaa, porinapiirejä ja digipalveluopastusta viikoittain.
Lumijoen 4H-yhdistys hakee toiminta-avustusta vuodelle 2026 yhteensä 12 000 euroa (1000 euroa/kk). Vuonna 2025 avustus oli 9000 euroa (750 euroa/kk).
Lumijoen 4H-yhdistyksen toiminta on laajaa ja keskittyy kuntalaisten hyvinvointia edistäviin toimintoihin. Yhteistyö mm. koulun kanssa on hyvää ja tuloksellista.
Kyseisessä perustelussa toiminta-avustuksen nostamiseksi painotus ei kuitenkaan ole lasten ja nuorten toiminnassa ja laajentunutta toimintaa varten on 4H-yhdistys saanut Pohteelta avustusta.
Lumijoen kunnan toiminta-avustus Lumijoen 4H-yhdistykselle säilyisi tämän perusteella aiemman vuoden suuruisena, 750 euroa/ kuukausi, yhteensä 9000 euroa vuodessa.
Valmistelija Huotari Auvo
Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Huotari Auvo
Päätösehdotus Lumijoen sivistys- ja kulttuurilautakunta myöntää hakemuksesta Lumijoen 4H-yhdistykselle vuodelle 2026 yhteensä 9000 euroa kuntasopimuksen mukaista avustusta (750 euroa/kk).
Päätös Hyväksyttiin.