Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 20.01.2026/Pykälä 8


Kokousasian teksti

 

Täyttöluvan hakeminen koulunkäynninohjaajan (henkilökohtainen ohjaus ja muut tehtävät) määräaikaiseen tehtävään 7.1.-30.5.2026

 

Sivistys- ja kulttuurilautakunta 20.01.2026 § 8  

   

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Huotari Auvo

 

Lumijoen kunnan hallintosäännön § 45 B mukaisesti yli 3 kuukauden mittaisen määräaikaisen tehtävän täyttämiseen vaaditaan kunnanhallituksen ennakolta myöntämä täyttölupa.

 

Lumijoen peruskoululla tarvitaan koulunkäynninohjaaja henkilökohtaiseen ohjaukseen ja muihin työnantajan määräämiin tehtäviin. Kyseessä on pienryhmäoppilaan ohjaus. Kustannuksista vastaa 20 viikkotunnin osalta Haapajärven kaupunki ja lisäksi 18,25 tunnin osalta Lumijoen peruskoulu. Osa-aikaista työaikaa tekevien osuus on kasvanut yhdellä joulukuun tilanteesta ja aamu- sekä iltapäivätoiminnassa tarvitaan myös riittävä määrä henkilöstöä. Kokonaistyömäärä yleistyöaika 38.25 h/vk.

 

Tehtävän palkkakulut katetaan vuoden 2026 määrärahoista.

 

 

Päätösehdotus Sivistys- ja kulttuurilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se myöntää täyttöluvan koulunkäynninohjaajan (henkilökohtainen ohjaus ja muut tehtävät) määräaikaiseen tehtävään 7.1.-30.5.2026 (viikkotyöaika yleistyöaika 38,25h).

 

Päätös Sivistys- ja kulttuurilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se myöntää täyttöluvan koulunkäynninohjaajan (henkilökohtainen ohjaus ja muut tehtävät) määräaikaiseen tehtävään 7.1.-30.5.2026 (viikkotyöaika yleistyöaika 38,25h).