RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.05.2026/Pykälä 26
Karintien kevyenliikenteenväylän sillan kannen korjaus, esitys investoinniksi
Yhdyskuntalautakunta 14.04.2026 § 37
Hopiarannantien ja Karintien välisen kevyenliikenteenväylän Lumijoen ylittävä silta on kärsinyt lahovauriota niin, että kansi on osittain vaurioitunut. Jotta siltaa voidaan pitää käytössä, on sillan puinen kansi uusittava. Uusiminen on suotavaa tehdä heti, kesän 2026 aikana, jotta silta on käytössä koululaisten kesäloman jälkeen.
Sillan tukiakenteet eivät tarvitse saneerausta, ainoastaan kansilankutus ja kaiteet. Koska sillan muihin rakenteisiin ei tehdä muutoksia, ei saneeraus tarvitse uutta vesilupaa tms viranomaislupia.
Kustannusarvio sillan kannen uusimiselle on 12.500 €.
Valmistelija Korkala Ari
Esittelijä Tekninen johtaja Korkala Ari
Päätösehdotus
Lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle, että Lumijoen kunnan investointiohjelmaan lisätään sillan kannen uusinta vuodelle 2026 ja investointiin varataan 12.500 €:n määräraha.
Päätös
Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Kunnanhallitus 04.05.2026 § 102
Valmistelija Tekninen johtaja Korkala Ari
Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Lumijoen kunnan investointiohjelmaan lisätään sillan kannen uusinta vuodelle 2026 ja investointiin varataan 12.500 €:n määräraha.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 11.05.2026 § 26
113/02.07.00/2026
Esittelijä Kunnanhallitus
Päätös
Kunnanvaltuusto lisäsi Lumijoen kunnan investointiohjelmaan sillan kannen uusinnan vuodelle 2026 ja investointiin varattiin 12.500 €:n määräraha.