RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.06.2026/Pykälä 137
Kunnan edustajan nimeäminen vuoden 2026 kutsuntoihin (ohm. 78)
Kunnanhallitus 15.06.2026 § 137
157/00.02.01/2026
Puolustusvoimien Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto järjestää lumijokisten kutsunnat tiistaina 3.11.2026 klo 9.00 Limingan seurakuntatalolla. Kuntia on pyydetty nimeämään kunnan edustajat varaedustajineen kutsuntalautakuntiin. Kunnan edustajien toivotaan olevan riittävästi nuoriso- ja sosiaalityöhön perehtyneitä. Lumijoen kunnan edustajana vuonna 2025 oli kunnanjohtaja ja hänen varallaan vapaa-aikatoimenohjaaja.
Ohm. 78 Pyyntö 3.6.2026
Valmistelija Kunnanjohtaja Soini Heidi
Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että kunnan edustajaksi nimetään tekninen johtaja Ari Korkala ja varaedustajaksi vapaa-aikaohjaaja Salla Mertala 3.11.2026 Limingassa pidettävään kutsuntatilaisuuteen. Kunnanhallitus toteaa, että Pohteen ilmoituksen mukaan Lumijoen ja Limingan kutsuntalääkäreinä vuonna 2026 toimivat Pauliina Sarajärvi ja Antti Lauri Limingasta.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.