Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.06.2026/Pykälä 135


Kokousasian teksti

 

Lumijoki 2026 -tonttikampanja

 

Kunnanhallitus 15.06.2026 § 135  

162/00.02.01/2026  

 

 

 

Lumijoen kunta käynnistää vuonna 2026 määräaikaisen Lumijoki 2026 -tonttikampanjan, jonka tavoitteena on vahvistaa kunnan vetovoimaa asumisen paikkana, edistää uusien asuntojen rakentumista sekä tukea kunnan elinvoimaa ja myönteistä väestökehitystä. Kampanja ajoittuu vuoteen 2026, jolloin Oulu ja 39 pohjoista kuntaa - Lumijoki mukaan lukien - muodostavat Euroopan kulttuuripääkaupunkialueen.

 

Kampanjalla pyritään lisäämään Lumijoen tonttitarjonnan näkyvyyttä ja houkuttelemaan kuntaan uusia asukkaita. Tonttikampanja tukee Lumijoen kunnan strategisia tavoitteita erityisesti asumisen, elinvoiman ja väestökehityksen vahvistamisen näkökulmasta. Kampanjassa nostetaan esiin Lumijoen vahvuuksia luonnonläheisenä, yhteisöllisenä ja turvallisena asuinpaikkana sekä hyvänä ympäristönä rakentaa omakotitalo ja arkea.

 

Vuosi 2026 tarjoaa kunnalle mahdollisuuden vahvistaa omaa näkyvyyttään osana seudullisesti vilkasta ja myönteistä toimintaympäristöä. Kampanjan viestinnässä voidaan hyödyntää vuoden 2026 alueellista näkyvyyttä yleisellä tasolla. Kampanja toteutetaan kuitenkin Lumijoen kunnan omana tonttikampanjana, eikä Oulu2026-tuotemerkkiä, logoa tai muuta virallista brändiaineistoa käytetä tonttikampanjan markkinoinnissa.

 

Lumijoen kunnalla on tällä hetkellä 21 asuinrakentamiseen tarkoitettua vapaata tonttia. Tontit sijaitsevat asemakaava-alueella, ja niillä on pääosin kunnallistekniset johdot rakennettu valmiiksi. Tonttien pinta-alat vaihtelevat 1 330–2 299 m² välillä.

 

Kampanjassa Lumijoen kunnan nykyisin omistamat, voimassa olevalla asemakaava-alueella sijaitsevat asuinrakentamiseen tarkoitetut tontit myydään kampanjahintaan 2 026 euroa / tontti. Kampanja koskee vain uusia asuinrakentamiseen tarkoitettuja tontteja. Tontteja ei luovuteta olemassa olevien tonttien tai kiinteistöjen lisäalueiksi.

 

Kampanjan aikaiset luovutusehdot ovat seuraavat:

 

  • tontit luovutetaan vain myymällä, ei vuokraamalla
  • ostajan on haettava myydylle tontille asuinrakennuksen rakennuslupaa kahden vuoden kuluessa kauppakirjan laatimisesta
  • mikäli rakennuslupaa ei haeta määräajassa, kauppa purkautuu
  • kaupan purkamisesta aiheutuvista kustannuksista vastaa ostaja
  • ostaja vastaa tontin lainhuudatus-, kiinteistönmuodostamis- ja kaupanvahvistamiskustannuksista

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Soini Heidi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Lumijoen kunnan määräaikaisen (1.7.2026-31.12.2026) Lumijoki 2026 -tonttikampanjan käynnistämisen. Kampanjassa Lumijoen kunnan nykyisin omistamat, voimassa olevalla asemakaava-alueella sijaitsevat asuinrakentamisen tontit myydään hintaan 2026 euroa / tontti.

Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan toteuttamaan kampanjan käytännön valmistelun, markkinoinnin ja toimeenpanon yhteistyössä yhdyskuntatoimen kanssa.

 

Päätös 

Ehdotus hyväksyttiin.