RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.06.2026/Pykälä 134
Muutokset tasopalkkaan – ja lisiin
Henkilöstötoimikunta 07.05.2026 § 29
Luottamusedustajan ja työnantajan edustaja ovat selvitelleet nykyistä käytäntöä ja on todettu, että seuraavat määrittelyt/korjaukset olemassa oleviin tasopalkkoihin ja lisien määrittelyyn olisi tarpeen tehdä
Koulunkäynninohjaajat:
Korjaukset
B1 ap-/ip toiminnan ohjaaja/täydentävän varhaiskasvatuksen ohjaaja
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajat:
Korjaukset:
B1 Erityisentuen resurssiohjaaja
Tasopalkka koulunkäynninohjaajat ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajat, tasopalkkaa saavat henkilöt vahvistetaan lukukausittain/toimikausittain:
Diabeteslisä 120eur korvaus: vaaditaan lääkelupa
Diabeteksen varahenkilö tasolla C1: lääkelupa ei välttämätön.
Lääkehoidon toteutuksesta maksetaan tasolisää varhaiskasvatuksen työntekijälle tai koulunkäynninohjaajalle, joka toteuttaa lapselle lääkehoitosuunnitelman mukaista, lääkärin määräämää säännöllistä lääkehoitoa tai sairaudesta johtuvaa ylimääräistä ja jatkuvaa valvontaa. Esihenkilö määrittelee em. vastuun tapauskohtaisesti. Tasolisän määrä on 40 eur ja jos hoitoa toteuttaa useampi työntekijä, on tasolisän määrä 20 eur/työntekijä.
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Gran Kati
Esittelijä Talous- ja hallintojohtaja Gran Kati
Päätösehdotus
Henkilöstötoimikunta puoltaa esitettyjä muutoksia ja ehdottaa niitä kunnanhallitukselle vahvistettavaksi ja käyttöön syyskaudelta alkaen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 15.06.2026 § 134
137/00.02.09/2026
Asian on esitelty edellä, henkilöstötoimikunnan käsittelyn mukaisesti.
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Gran Kati
Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy henkilöstötoimikunnan ehdotuksen muutoksista tasopalkkaan – ja lisiin.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.