Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 116


Kokousasian teksti

 

Kiinteistö Oy Lumijoen Kartanon ja Lumijoen Vesi Oy:n yhtiökokousten omistajaohjaus

 

Kunnanhallitus 18.05.2026 § 116  

146/00.02.01/2026  

 

 

Kuntalain (410/2015) 47 §:n mukaan omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisön toiminnassa  otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus.

 

Lumijoen kunnan hallintosäännön 5 luvun 21 §:n mukaan kunnan konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus, kunnanjohtaja sekä talous- ja hallintojohtaja. Konsernijohdon tehtävistä ja toimivallan jaosta on säännöt 22 §:ssä. Sen mukaisesti kunnanhallitus vastaa muun muassa omistajaohjauksen toteuttamisesta ja organisoi konsernijohtamisen ja konsernivalvonnan, määrää konsernijohtoon kuuluvien viranhaltijoiden tytäryhteisö- ja osakkuusyhteisökohtaisen työnjaon sekä nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin. Kunnanhallitus nimeää myös yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet.

 

Kuntalain 48 §:n konsernijohdosta annetun pykälän kommenteissa (teoksessa: Kuntalaki – Tausta ja tulkinnat 2023)  todetaan, että tytäryhteisöjen johtoon kuuluvat henkilöt eivät voi kuulua kunnan konsernijohtoon.

 

Lumjoen Vesi Oy:n toimitusjohtajana on toiminut tekninen johtaja Ari Korkala.

 

Lumijoen Vesi Oy:n hallitukseen kuuluu:

Kauppi Arto, puheenjohtaja

Hintsala Vesa, varapuheenjohtaja

Laurila Irina

Närhi Tiina

Rantala Antero

Varajäsenet:

Lettojärvi Ritva

Greus Teppo

Pakkala Jari

 

Kunnan edustaja on Prokkola Pauli ja varaedustaja Jakkula Eino.

Yhtiökokous pidetään 9.6.2026.

 

KOy Lumijoen Kartano nimesi toimitusjohtajaksi kehityspäällikkö Timo Aspegrenin 8.12.2025.

 

KOy Lumijoen Kartanon hallitukseen kuuluu:

Vanhala Hannu, puheenjohtaja

Keinänen Ville, varapuheenjohtaja

Hirvasniemi Sirpa

Rantala Antero

Savilampi Sanna

Varajäsenet:

Kauppi Eeva

Kauppi Arto

 

Kunnan edustaja on Jakkula Eino ja varaedustaja Savilampi Sanna.

Yhtiökokouksen päivämäärää keväälle 2026 ei ole vielä sovittu.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus käy keskustelun tytäryhtiöiden hallitusten kokoonpanosta, puheenjohtajista ja toimitusjohtajista sekä ohjaa yhtiökokousedustajia antaen heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet.

 

Päätös   

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkitään pöytäkirjaan, että Hannu Vanhala ja Sanna Savilampi eivät osallistuneet Lumijoen Kartano Oy:n kohdalla asian käsittelyyn klo 17:41-17:44.

Pöytäkirjan tarkistajana tämän pykälän aikana toimi Hannu Vanhalan tilalla Anne Meskus.