RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 57
Lumijoen peruskoulun luokanopettajan viran lakkauttaminen ja äidinkielen ja kirjallisuuden päätoimisen tuntiopettajan toimen (toistaiseksi voimassa oleva) perustaminen (yläkoulu) (ohm.8)
Sivistys- ja kulttuurilautakunta 17.02.2026 § 22
Lumijoen kunnan hallintosäännön (kunnanvaltuusto 7.4.2025 §16) mukaan kunnanhallitus päättää muiden kuin sivistysjohtaja-rehtorin, talous- ja hallintojohtajan ja teknisen johtajan virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta ja muista muutoksista virkaan (hallintosääntö 41§)
Lumijoen peruskoulussa on tällä hetkellä 11 luokanopettajan virkaa. Yksi niistä on ollut täyttämättömänä syksystä 2024 alkaen opettajan siirryttyä yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden tuntiopettajaksi. Hän on opettanut myös S2-oppiainetta.
Opettajaa on kuultu ja hän hyväksyy virkajärjestelyt ja siirtyy perustettavaan yläkoulun päätoimisen tuntiopettajan äidinkieli ja kirjallisuus toimeen (toistaiseksi voimassa oleva) 1.8.2026-
Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Huotari Auvo
Päätösehdotus Sivistys- ja kulttuurilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että Lumijoen peruskoulun luokanopettajan virka (Poutiainen) lakkautetaan ja perustetaan päätoimisen tuntiopettajan toistaiseksi voimassa oleva toimi 1.8.2026 alkaen. Toimi täytetään pätevyyden omaavalla opettajalla (Poutiainen) hänen hoidettua tuntiopettajuutta nyt toista lukuvuotta.
Päätös Sivistys- ja kulttuurilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että Lumijoen peruskoulun luokanopettajan virka (Poutiainen) lakkautetaan ja perustetaan päätoimisen tuntiopettajan toistaiseksi voimassa oleva toimi 1.8.2026 alkaen. Toimi täytetään pätevyyden omaavalla opettajalla (Poutiainen) hänen hoidettua tuntiopettajuutta nyt toista lukuvuotta.
Kunnanhallitus 23.02.2026
Valmistelija Kunnanjohtaja Soini Heidi
Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää lakkauttaa Lumijoen peruskoulun luokanopettajan viran (Poutiainen) ja perustaa päätoimisen tuntiopettajan toistaiseksi voimassa oleva toimen 1.8.2026 alkaen. Toimi täytetään pätevyyden omaavalla opettajalla (Poutiainen) hänen hoidettua tuntiopettajuutta nyt toista lukuvuotta.
Päätös