RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 56
Lumijoen peruskoulun erityisopettajan viran muuttaminen erityisluokanopettajan viraksi
Sivistys- ja kulttuurilautakunta 17.02.2026 § 21
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen lainsäädäntömuutos astui voimaan 1.8.2025. Uudistuksessa kolmiportainen tuki poistui ja tilalle tuli ryhmäkohtaiset tukimuodot ja oppilaskohtaiset tukitoimet. Uuden mallin tavoitteena on varmistaa oppilaille mahdollisimman varhainen tuki ensisijaisesti omassa opetusryhmässä toteutettuna. Näin toimimalla vahvistetaan oppilaiden osallisuutta kouluyhteisössä. Ryhmäkohtaisia tukimuotoja ovat esimerkiksi tukiopetus, opetuskielen tukiopetus ja erityisopettajan antama opetus muun opetuksen yhteydessä. Mikäli ryhmäkohtainen tuki ei ole riittävää, oppilaalle tulee järjestää oppilaskohtaisia tukitoimia. Oppilaskohtaisia tukitoimia annetaan säännöllisesti tuen tarpeen arvioinnin ja suunnitelman sekä näiden perusteella tehdyn hallintopäätöksen mukaisesti. Tukitoimet järjestetään ensisijaisesti oppilaan omassa perusopetuslain 6 tai 28 §:ssä tarkoitetussa koulussa.
Lakimuutoksen myötä erityisopetuksen pätevyysvaatimukset tarkentuvat siten, että suurinta osaa oppilaskohtaisista tukitoimista voi antaa vain erityisluokanopettajan virkanimikkeellä. Erityisluokanopettajan nimike antaa joustavammat mahdollisuudet opettaa erilaisia erityisopetuksen järjestelyjä myös pienryhmässä ja erityisluokassa.
Oppilas voi saada oppilaskohtaisina tukitoimina:
1. Erityisopettajan opetusta osittain pienryhmässä ja muun opetuksen yhteydessä, mikä tarkoittaa, että oppilaan opetuspaikka on tavallisessa luokassa, mutta hän saa osan joidenkin oppiaineiden opetuksesta erityisopettajan pienryhmässä. Tällöin oppilas opiskelee oppiaineen tunneista alle puolet erityisopettajan pienryhmässä. Päävastuu oppilaan opetuksesta kaikkien oppiaineiden osalta on luokan- tai aineenopettajalla.
2. Erityisopettajan tai erityisluokanopettajan pienryhmäopetus, jossa yksi tai useampi oppiaine oppilaan lukujärjestyksestä opiskellaan puolet tai sitä enemmän erityisluokanopettajan pienryhmässä. Muut oppiaineet oppilas opiskelee tavallisessa ryhmässä. Oppilaan opetuksesta ja arvioinnista oppilaskohtaisen tuen piirissä olevien oppiaineiden osalta vastaa erityisluokanopettaja.
3. Erityisluokkaopetus tarkoittaa kaikkia oppiaineita tai toiminta-alueita koskevaa pääsääntöisesti kokoaikaista opetusta erityisluokassa. Opetuksesta ja arvioinnista vastuu on erityisluokanopettajalla. Kokoaikaiseen erityisluokkaopetukseen voi liittyä pedagogisia järjestelyjä, joissa oppilasta opettaa toisessa ryhmässä luokan- tai aineenopettaja (ns. integraatiotunnit).
Opetuksen järjestäjän on huolehdittava, että kaikkia lain edellyttämiä perusopetuslain mukaisia tukimuotoja ja tukitoimia on saatavissa tarpeiden mukaan. Tämä tarkoittaa aiempaan tilanteeseen muutoksena erityisluokanopettajan opetuksen tarjoamista kaikilla kouluilla.
Lainsäädännön uudistus ei muuta erityisopettajan ja erityisluokanopettajan opetusta antavan opettajan kelpoisuusvaatimuksia.
Lumijoen kunnan hallintosäännön (kunnanvaltuusto 7.4.2025 §16) mukaan kunnanhallitus päättää muiden kuin sivistysjohtaja-rehtorin, talous- ja hallintojohtajan ja teknisen johtajan virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta ja muista muutoksista virkaan (hallintosääntö 41§)
Lumijoella on perusopetuksessa neljä erityisopettajan virkaa, joista kaksi on laaja-alaisen erityisopettajan ja kaksi erityisluokanopettajan virkaa. Jotta erityisopetusta pystytään tarjoamaan uuden lainsäädännön mukaisesti, on perusteltua muuttaa toisen laaja-alaisen erityisopettajan (Anttila) virkanimike erityisluokanopettajan viraksi. Erityisluokanopettajan virassa opettajan opetusvelvollisuus on 22 viikkotuntia. Laaja-alaisen erityisopettajan viran opetusvelvollisuus on 24 viikkotuntia.
Virkanimikemuutoksesta on kuultu asianosaista henkilöä ja hän on hyväksynyt esitetyn muutoksen. Lisäksi hän täyttää erityisluokanopettajan viran pätevyysvaatimukset.
Esitetty virkamuutos ei lisää henkilöstömäärää eikä aiheuta lisäkustannuksia. Opetusvelvollisuuden muutokset voidaan huomioida koulun tuntikehyksessä.
Valmistelija Huotari Auvo
Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Huotari Auvo
Päätösehdotus Sivistys- ja kulttuurilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se muuttaa Lumijoen peruskoulun laaja-alaisen erityisopettajan viran (Anttila) erityisluokanopettajan viraksi 1.8.2026 alkaen.
Päätös Sivistys- ja kulttuurilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se muuttaa Lumijoen peruskoulun laaja-alaisen erityisopettajan viran (Anttila) erityisluokanopettajan viraksi 1.8.2026 alkaen.
Kunnanhallitus 23.02.2026
55/01.01.00/2026
Valmistelija Kunnanjohtaja Soini Heidi
Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää muuttaa Lumijoen peruskoulun laaja-alaisen erityisopettajan viran (Anttila) erityisluokanopettajan viraksi 1.8.2026 alkaen.
Päätös