Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 50


Kokousasian teksti

 

Aloitteet 2025 - käsittely ja esitys valtuustolle (ohm. 30)

 

Kunnanhallitus 23.02.2026    

60/00.02.01/2026  

 

 

Halintosaäännön 121 §:n mukaan valtuutetuilla on oikeus tehdä aloitteita, jotka lähetetään kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Kun- nanhallituksen tulee vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esittää valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei ole edellisen vuoden lop- puun mennessä loppuun käsitellyt. Samalla on ilmoitettava mihin toi- menpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden käsittelystä määrätään hal- lintosäännön 150 ja 151 §:issä. Kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toi- mivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Viime vuoden aloitteista on laadittu yhteenveto, johon on merkitty kaikki aloitteet, siis myös muita kuin hallituksen ja valtuuston toimi- valtaan kuuluvia aloitteita.

 

Ohm. 30 Yhteenveto vuonna 2025 tehdyistä aloitteista

 

Taulukosta ilmenee aloitteen jättöaika, aloitteen tekijä, aloitteen kes- keinen sisältö sekä aloitteen käsittely.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Soini Heidi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää merkitä aloitteet ja niiden käsittelytiedot tiedoksi oheismateriaali 30:n mukaisesti ja esittää em. tiedot valtuustolle.

 

Päätös