Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 9


Kokousasian teksti

 

Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuodelle 2026 (ohm. 5)

 

Kunnanhallitus 19.01.2026 § 9  

4/02.05.01.01/2026  

 

 

Valtionvarainministeriö on 18.12.2025 myöntänyt Lumijoen kunnalle peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) nojalla kunnan peruspalvelujen valtionosuutta vuodelle 2026 sekä päättänyt kunnan veroperustemuutoksista johtuvista verotulomenetysten korvauksista.

 

Vuodelle 2026 kunnan peruspalvelujen valtionosuus on  3 898 317 euroa, josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus on 1 436 761 euroa. Veroperustemuutoksista johtuvien veronmenetysten korvaus 207 476 euroa.  

 

Valtiovarainministeriön päätöksen mukaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus Lumijoen kunnalle on -409 421 euroa. 

 

 Valtionvarainministeriön päätökset perusteluineen ovat esityslistan

 liitteenä.

 

Ohm. 5 päätös

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Gran Kati

 

Esittelijä Talous- ja hallintojohtaja Gran Kati

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä vuoden 2026 valtionosuuksia koskevan päätöksen tiedoksi.

 

Päätös 

 Ehdotus hyväksyttiin.