Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 12


Kokousasian teksti

 

Eero Aabram Pehkosen rahaston avustukset vuonna 2026 (ohm. 8)

 

Kunnanhallitus 19.01.2026 § 12  

18/02.05.01.00/2026  

 

 

 Eero Aabram Pehkosen rahastosta on rahaston sääntöjen mukaan mah­dol­lis­ta myöntää avustusta vuosittain korkeintaan 10 000 euroa. Ra­has­ton tarkoituksena on lumijokisten lasten, nuorten, työikäisten ja ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen sekä kulttuuriharrastusten tu­ke­mi­nen.

 

 Kunnanhallitus on linjannut aiemmin, että avustukset julistetaan haettavaksi kaksi kertaa vuodessa. Hakijoiden on kuitenkin mahdollista saada avustusta vain yhden kerran vuodessa.

 

 Avustusten myöntämisessä painotetaan kevään 2026 haussa erityisesti tapahtumia, jotka kytkeytyvät Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden teemoihin tai toteutetaan sen yhteydessä sekä tapahtumia, jotka edistävät laajasti kuntalaisten hyvinvointia. Tapahtumien tulee olla kaikille avoimia ja järjestettävä Lumijoella.

 

 Avustusten saajilta edellytetään, että tapahtuman yhteydessä ja markkinoinnissa mainitaan avustuksen myöntäjänä Eero Aabram Pehkosen rahasto.

 

Ohm. 8 hakuilmoitus

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Soini Heidi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää julistaa haettavaksi 5000 euron avustussumman kaikille avoimien kulttuuri- ja hyvinvointitapahtumien järjestämiseen Lumijoella. Avustusten tavoitteena on edistää kuntalaisten hyvinvointia, vahvistaa yhteisöllisyyttä sekä lisätä Lumijoen tunnettuutta ja näkyvyyttä osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta. Hakuilmoituksessa määritellään tarkemmin avustusten myöntämisen kriteerit. Hakuaika päättyy 17.2.2026.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.