RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistys- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 02.12.2025/Pykälä 131
Täyttöluvan hakeminen kunnanhallitukselta varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään
Sivistys- ja kulttuurilautakunta 02.12.2025 § 131
352/00.02.01/2025
Päiväkoti Ensilumen yksi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja on irtisanoutunut toimestaan 16.11.2025. Toiminnan turvaamiseksi toimeen tarvitaan uusi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja 1.12.2025 alkaen.
Lumijoen varhaiskasvatuksessa on tällä hetkellä kuusi lapsiryhmää. Päiväkoti Ensilumessa toimii neljä päiväkotiryhmää ja Päiväkoti Pikkulumessa kaksi päiväkotiryhmää. Jokaisessa päiväkotiryhmässä toimii pääsääntöisesti yksi varhaiskasvatuksen opettaja ja kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa.
Päiväkodissa tulee kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olla varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrään, heidän ikäänsä ja varhaiskasvatuksessa päivittäin viettämäänsä aikaan suhteutettuna riittävä määrä henkilöitä, joilla on tässä laissa säädetty varhaiskasvatuksen opettajan, sosionomin tai lastenhoitajan ammatillinen kelpoisuus. Mitoituksesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa. Päiväkodin yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä enintään kolmea varhaiskasvatuksen tehtävissä olevaa 1 momentissa tarkoitettua henkilöä vastaava määrä lapsia. (Varhaiskasvatuslaki 540/2018 §35.) Alle 3-vuotiaiden ryhmässä voi olla yhtä aikaa 12 lasta kolmella kasvattajalla (1/4) ja yli 3-vuotiaiden ryhmässä kolmella kasvattajalla voi olla 21 lasta yhtä aikaa (1/7).
Lisäksi uudistettu varhaiskasvatuslaki tuli voimaan 1.8.2022 ja suurimmat muutokset liittyvät lapselle tarjottavaan kehityksen ja oppimisen tukeen. Varhaiskasvatuslain muutoksen myötä tuen antaminen on aiempaa velvoittavampaa ja tuen tarve tulee näkyä lapsen varhaiskasvatussuunnitelmassa ja toiminnan toteutuksessa ja resurssoinnissa.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan Mari Halosen työsuhde on jatkunut määräaikaisena, ja tavallaan ketjutettuna jo useamman vuoden ajan, ei ole perusteita laittaa täytettävää tehtävää avoimeen hakuun. Toimen täyttöluvan myöntämisen jälkeen Halonen voidaan valita ilman hakumenettelyä varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toistaiseksi voimassa olevaan toimeen 1.1.2026 alkaen
Valmistelija vs. varhaiskasvatusjohtaja Ollakka Jaana
Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Huotari Auvo
Päätösehdotus Sivistys- ja kulttuurilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se myöntää täyttöluvan varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään 1.1.2026 alkaen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen ja valitsee tehtävään Mari Halosen.
Päätös Sivistys- ja kulttuurilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se myöntää täyttöluvan varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään 1.1.2026 alkaen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.