Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 11.11.2025/Pykälä 115


 

Varhaiskasvatuksen hoitopäivien varaamisen periaatteet

 

Sivistys- ja kulttuurilautakunta 11.11.2025 § 115  

339/00.02.04/2025  

 

 

Maksu peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuksesta 1.6.-31.8.2026 välisenä aikana

 

Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista §10 mukaan peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuksesta voidaan periä maksu. Laki toteaa: Jos lapsen huoltajat varaavat lapselle varhaiskasvatuspaikan lomansa ajaksi eivätkä peruuta sitä, voidaan peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuspaikasta periä puolet tämän lain mukaan määräytyvästä kuukausimaksusta. Vaikka perheen tulot olisivat niin pienet, ettei lapselle ole määrätty kuukausimaksua, voidaan tässä momentissa tarkoitetulla tavalla käyttämättä jätetystä varhaiskasvatuksesta kuitenkin periä puolet 7 §:n mukaisesta pienimmästä perittävästä maksusta.

 

Lumijoen kunnan varhaiskasvatuksessa on huoltajille ilmoitettu määräajat, mihin mennessä loma-aikojen hoitoaikavaraukset on ilmoitettava. Varhaiskasvatuksen syys,- joulu- ja talviloman sekä kesäajan suunnittelu perustuu näihin huoltajien ilmoittamiin lomiin ja hoidon tarpeeseen. Varausten mukaan vahvistetaan henkilökunnan lomat, tilataan siivous- ja ruokapalvelut sekä päätetään, mitkä toimipisteet pidetään auki. Loma-ajoille tehdään varauksia enemmän kuin lapsia todellisuudessa on paikalla. Kaikista poissaoloista ei ilmoiteta yksiköihin. Tämä aiheuttaa sen, että loma-ajoille varataan liikaa ruoka-annoksia ja henkilöstöresurssia, josta aiheutuu kunnalle turhia kuluja.

 

Jotta varhaiskasvatukselle tulisi ajoissa tieto, että lomalle varattua paikkaa ei käytettä ja lapsi jää lomalle, otetaan käyttöön mahdollisuus periä peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuksesta maksu loma-ajalta.

 

Lumijoen kunnan varhaiskasvatuksessa ehdotetaan otettavaksi käyttöön seuraava käytäntö: Jos huoltajat varaavat varhaiskasvatuspaikan lomansa ajaksi, eivätkä peruuta sitä, peritään peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuspaikasta puolet varhaiskasvatuslain mukaan määräytyvästä kuukausimaksusta. Tämä käytäntö koskee yhtä kalenteriviikkoa pidempää ajanjaksoa. Jos lapsen edellä mainittua yhden kalenteriviikon ajaksi varattua varhaiskasvatusta ei käytetä, tulee se perua viimeistään 14 kalenteripäivää ennen varauksen alkua. Tästä peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuksesta peritään aina puolet kuukausimaksuksi määritellyn asiakasmaksun lisäksi, jos kyseessä on yli kalenteriviikko. Jos asiakasmaksu on 0,00 euroa, peritään asiakkaalta puolet varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaisesta pienimmästä perittävästä maksusta. Maksu peritään myös heinäkuulta, vaikka kuukausi muutoin olisi perheelle maksuton. Huoltajien on tehtävä peruutus kirjallisesti sähköpostilla varhaiskasvatusjohtajalle (viimeistään 14 kalenteripäivää ennen varauksen alkua). Maksu on ulosottokelpoinen (laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista, 19 §). Tällä käyttöön otettavalla maksulla halutaan vahvistaa uutta toimintamallia, ettei varhaiskasvatusta varata varalta. Jokaiselle lapselle löytyy kyllä kesällä varhaiskasvatuspaikka, jos perheelle tulee äkillinen hoidontarve eli huoltajien ei tarvitse varata varhaiskasvatuspaikkaa varalta.

 

Varhaiskasvatuksen maksuhyvityskäytännöt loma-aikoina

 

Varhaiskasvatuksen maksuhyvityksellä tuetaan perheiden mahdollisuuksia suunnitella lapsen hoitoa joustavasti sekä varmistetaan palvelujen tarkoituksenmukainen käyttö loma-aikoina. Maksuhyvitystä myönnetään seuraavien periaatteiden mukaisesti:

 

Kesäkausi (1.6.-31.8.)

Maksuhyvitys myönnetään, mikäli lapsi on poissa varhaiskasvatuksesta yhtäjaksoisesti vähintään neljä viikkoa. Poissaolosta tulee ilmoittaa kirjallisesti viimeistään 30.4. mennessä. Tällöin poissaolokuukaudelta ei peritä varhaiskasvatusmaksua.

 

Syys-, joulu- ja talvilomat

Näinä loma-aikoina maksuhyvitys myönnetään, jos lapsi on yhtäjaksoisesti poissa vähintään viisi arkipäivää (yksi viikko). Poissaolosta tulee ilmoittaa kirjallisesti vähintään kaksi viikkoa ennen loman alkamista. Hyvityksen määrä on 25 % kyseisen kuukauden varhaiskasvatusmaksusta.

 

Lapsen sairastaminen ja poissaolot

 

Pääsääntöisesti kuukausimaksu peritään myös lapsen poissaolopäiviltä. Kuukausimaksun perinään liittyvät poikkeukset:

 

1. Jos lapsi on sairauden takia pois varhaiskasvatuksesta vähintään 11 toimintapäivää kalenterikuukauden aikana, peritään puolet kuukausimaksusta.

2. Jos lapsi on sairauden takia pois kaikki kalenterikuukauden toimintapäivät, maksua ei peritä lainkaan.

3. Jos lapsi on poissa muun kuin sairauden vuoksi koko kalenterikuukauden, peritään puolet kuukausimaksusta.

4. Kun varhaiskasvatus alkaa kesken kalenterikuukauden, alennetaan kuukausimaksua siten, että maksu vastaa päiväkodissa olopäivien määrää.

 

Sairauspoissaoloista tulee ilmoittaa lapsen hoitopaikkaan heti ensimmäisenä sairauspäivänä. Jos lapsi on pois päivähoidosta ilmoittamatta, poissaolo tulkitaan muuksi poissaoloksi.

 

Valmistelija Vs. varhaiskasvatusjohtaja Ollakka Jaana

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Huotari Auvo

 

Päätösehdotus Sivistys- ja kulttuurilautakunta päättää,

1. että huoltajilta peritään 1.6.-31.8. väliseltä ajalta maksu lomansa ajaksi peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuspaikasta, joka on puolet kuukausimaksuksi määritellyn asiakasmaksun lisäksi. Jos asiakasmaksu on 0,00 euroa, peritään asiakkaalta puolet varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaisesta pienimmästä perittävästä maksusta. Käytäntö koskee yli yhden kalenteriviikon, huoltajan lomansa ajaksi varattua varhaiskasvatusjaksoa kyseisenä kesäpäivystysaikana. Tarpeeton varaus tulee perua viimeistään 14 kalenteripäivää ennen varauksen alkua sähköpostilla varhaiskasvatusjohtajalle. Maksu peritään myös heinäkuulta, vaikka kuukausi muutoin olisi perheelle maksuton. Maksu on (laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 19 §). ulosottokelpoinen.

2. että varhaiskasvatuksen maksuhyvityksiä loma-aikoina koskevat edellä esitetyt periaatteet ja ehdot otetaan käyttöön 1.12.2025 alkaen.

 

Päätös Sivistys- ja kulttuurilautakunta päättää

1. että huoltajilta peritään 1.6.-31.8. väliseltä ajalta maksu lomansa ajaksi peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuspaikasta, joka on puolet kuukausimaksuksi määritellyn asiakasmaksun lisäksi. Jos asiakasmaksu on 0,00 euroa, peritään asiakkaalta puolet varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaisesta pienimmästä perittävästä maksusta. Käytäntö koskee yli yhden kalenteriviikon, huoltajan lomansa ajaksi varattua varhaiskasvatusjaksoa kyseisenä kesäpäivystysaikana. Tarpeeton varaus tulee perua viimeistään 14 kalenteripäivää ennen varauksen alkua sähköpostilla varhaiskasvatusjohtajalle. Maksu peritään myös heinäkuulta, vaikka kuukausi muutoin olisi perheelle maksuton. Maksu on (laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 19 §). ulosottokelpoinen.

2. että varhaiskasvatuksen maksuhyvityksiä loma-aikoina koskevat edellä esitetyt periaatteet ja ehdot otetaan käyttöön 1.12.2025 alkaen.