RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistys- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 07.10.2025/Pykälä 101
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Talouden tilannekatsaus ja talouden toteumaennuste vuodelle 2025 sekä toimenpiteet toimialakohtaisesti (ohm.34)
Sivistys- ja kulttuurilautakunta 07.10.2025 § 101
286/00.02.04/2025
Sivistys- ja kulttuurilautakunnan käyttötaloudessa on havaittavissa seuraavia tekijöitä, jotka on otettava huomioon.
Talouden tilannekatsauksessa voidaan todeta seuraavaa.
Elokuun lopun käyttötalouden toteutumavertailun perusteella arvioidaan sivistys- ja kulttuurilautakunnan vastuualueen tulojen ylittävän alkuperäisena arvionsa.
Henkilöstömenojen osalta on odotettavissa ylitystä mm. yllättävien sairauspoissaolojen takia. Sijaisuudet pyritään hoitamaan mahdollisimman kulukestävästi oman henkilökunnan työpanosta niihin käyttäen niin pitkälle kuin mahdollista.
Kotihoidontuen osalta kulut ovat nousseet ja tulevat ylittämään arvioidun käyttötaloussumman vuodelle 2025.
Toimialajohtajat avaavat talouden toteuman tilannetta toimialuekohtaisesti ja taustaksi esitetään talouden toteumat toimialakohtaisesti tilitasolla.
Toimenpiteiden osalta on asetettu kulujen tarkka seuranta loppuvuoden osalta ja henkilöstön sisäisen liikkuvuuden käyttö sijaistarpeissa. Henkilöstön työhyvinvoinnin ja kattavan työterveyden palvelukonseptin avulla pyritääm ylläpitämään henkilöstön työkykyä ja vaikuttamaan sairauspoissaolojen määrään loppuvuoden osalta.
Sivistys- ja kulttuurilautakunta keskustelee talouden toteuman jatkokehityksestä käytettävissä olevin tiedoin ja tekee tietojen perusteella suunnitelman käyttötalouden loppuvuoden tilanteesta.
Ohm. 34
Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Huotari Auvo
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi ja edelleen jatkokäsiteltäväksi seuraavassa kokouksessa.
Päätös Sivistys- ja kulttuurilautakunta keskusteli talouden toteumasta ja loppuvuoden talouskehityksestä. Toimialuekohtaiset havainnot merkittiin tiedoksi. Asiakokonaisuuteen palataan sivistys- ja kulttuurilautakunnan seuraavassa kokonaisuudessa lokakuun menototeuman tarkentamin tiedoin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |