RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.12.2025/Pykälä 314
Kiinteistökauppa / maan osto - kauppakirjaluonnoksen hyväksyminen (ohm. 174-175)
Kunnanhallitus 08.12.2025 § 314
368/00.02.01/2025
Lumijoen kunnalle on tarjottu ostettavaksi Lumijoen kylässä sijaitseva Rantapelto – niminen tila RN:o 1:151. Tilan pinta-ala on 63.120 m2.
Tila sijaitsee Lumijoen kirkonkylän osayleiskaava-alueella ( merkintä APres) ja rajoittuu asemakaavaan länsi- ja eteläreunoiltaan.
Tilaan kohdistuu rasituksia, asian vieminen valtuuston käsittelyyn edellyttää, että kiinnitysten haltijalta saadaan kirjallinen suostumus kiinnitysten purkamisesta kyseiseltä tilalta.
Myyjän kanssa on sovittu tilan vuokraamisesta myyjälle viiden vuoden ajaksi 1.1.2026-31.12.2030, mikäli kunta ei tarvitse ko. aluetta yhdyskuntarakentamiseen aiemmin.
Ohm. 174 karttaote
Ohm. 175 kauppakirjaluonnos
Valmistelija Tekninen johtaja Korkala Ari
Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä kauppakirjaluonnoksen ja esittää sen hyväksymistä kunnanvaltuustolle sen jälkeen kun kiinnityksenhaltijan ilmoitus/suostumus kiinnitysten kuolettamisesta on saatu.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Pöytäkirjaan merkitään, että puheenjohtaja Eino Jakkula poistui tämän asian käsittelyn ajaksi (intressijäävi) ja tämän asian käsittelyn aikana puheenjohtajana toimi Anne Meskus.