RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.12.2025/Pykälä 319
Konserniohje Lumijoen kunnan konserniyhtiöille (ohm. 177)
Kunnanhallitus 08.12.2025 § 319
361/00.02.01/2025
Kuntalain 14 §:n 4 mom. mukaan kunnanvaltuusto päättää omistajaohjauksen periaaatteista ja konserniohjeesta. Konserniohje ohjaa kunnan omistajaohjausta kuntakonserniin kuuluvissa yhtiöissä ja yhteisöissä. Omistajaohjauksella varmistetaan, että tytäryhtiöt toimivat kunnan tahdon ja tavoitteiden mukaisesti.
Konserniohjeen hyväksyy Lumijoen kunnanvaltuusto. Konserniohje käsitellään ja hyväksytään kunnan tytäryhteisöjen yhtiökokouksissa ja hallituksissa sekä muiden Lumijoen kunnan määräysvallassa olevien yhteisöjen vastaavissa toimielimissä. Samalla tytäryhteisö sitoutuu konserniohjeen noudattamiseen kokonaisuudessaan.
Ohm. 177 Konserniohje (luonnos)
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Gran Kati
Esittelijä Kunnanjohtaja Soini Heidi
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle konserniohjeen hyväksymistä Lumijoen kunnan ja kuntakonserniin kuuluvien yhtiöiden ja yhteisöjen omistajaohjauksen käyttöön.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.