RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.11.2025/Pykälä 279
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunnan hallinon toimitilat (ohm. 155)
Kunnanhallitus 04.11.2025 § 279
323/00.02.01/2025
Lumijoen kunnan hallinnon työntekijöillä on esiintynyt sisäilmaoireilua hyvin pitkän aikaa. Oireita on kartoitettu useampaankin otteeseen ja oireiden vähentämiseksi on erilaisia ilmanvaihdon ja puhdistuksen apuvälineitä ollut käytössä virastotalossa pitkään.
Vuoden 2025 syksyn ja kesän aikana viraston henkilökunta koeluontoisesti siirtyi työskentelemään entiseen terveysaseman rakennukseen. Rakennukseen siirtyminen ei kuitenkaan tuonut toivottua ratkaisua ja käytännössä henkilöstö koki jopa voimakkaampaa sisäilmaan liittyvää oireilua.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 13.10.2025 muuttanut ohjetta etätöiden tekemisestä, jotta erilaisia työpisteiden ja tehtäväkokonaisuuksien sijoittamisen vaihtoehtoja ehditään kartoittaa.
Kartoituksen tuloksena on tehty mahdollisten käytössäolevien toimenpiteiden luettelo, joka on oheismateriaalina.
Ohm. 155 Toimenpidevaihtoehdot
Valmistelija Tekninen johtaja Ari Korkala
Esittelijä Vs. kunnanjohtaja Soini Heidi
Päätösehdotus Kunnanhallitus ohjeistaa Yhdyskuntalautakuntaa ja Sivistys- ja hyvinvointilautakuntaa valmistelemaan kunnan hallinnon työntekijöiden väliaikaisen työskentelytilan Päiväkoti Ensilumen jumppasaliin. Väistötila otetaan käyttöön mahdollisimman pikaisella aikataululla.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Lisäksi päätettiin, että kunnan hallinnossa asioimiselle avoin käyntiaika on väistötilassa arkisin klo 10-11 ja 12-14. Muutoin ajanvarauksella.
| Edellinen asia | Seuraava asia |