RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.10.2025/Pykälä 261
| Edellinen asia | Seuraava asia |
KV-kiihdyttämö-hankkeen ohjausryhmän jäsenten nimeäminen
Kunnanhallitus 13.10.2025 § 261
276/00.02.01/2025
Lumijoen ja Limingan kunnat ovat saaneet Euroopan unionin-osarahoituksen KV-kiihdyttämö-hankkeelle. Hanke tukee Limingan, Lumijoen ja lähiseutujen matkailu- ja palveluyrityksiä tuottamalla uu-sinta tietoa kansainvälisen urheilumatkailun palvelutarpeista ja asia-kassegmenteistä.
Hanke tuottaa myös tietoa Ruutikankaan tuomasta potentiaalista
matkailulle sekä lisää alueen yritysten valmiuksia ja ymmärrystä tuottaa alueelle matkaaville soveltuvia palveluita ja tuotteita. Tavoitteena on lisätä paikallisten yritysten valmiuksia "napata osansa" alueelle tulevasta matkailutulosta.
Hankkeessa toimii ohjausryhmä, johon kunnanhallitus on 16.9.2025 nimennyt luottamushenkilöistä varsinaiseksi jäseneksi Jaakko Klaavon ja hänen varalleen Janne Aholanrannan sekä viranhaltijoista kunnanjohtajan ja hänen varalleen talous- ja hallintojohtajan.
Esittelijä Vs. kunnanjohtaja Soini Heidi
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää KV-kiihdyttämön ohjausryhmään jäseneksi viestintä- ja markkinointiassistentin ja hänen varalleen kunnanjohtajan. Luottamushenkilöiden osalta Jaakko Klaavo jatkaa varsinaisena jäsenenä ja hänen varallaan Janne Aholanranta.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |