Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.10.2025/Pykälä 254


 

Lahjakirja (ohm. 144)

 

Kunnanhallitus 13.10.2025 § 254  

281/00.02.01/2025  

 

 

Lumijoen Vanhustentaloyhdistys ry on esittänyt kunnalle Hopiarannantie 11:ssä sijaitsevan kiinteistön lahjoittamista Lumijoen kunnalle.

 

Yhdistys on toiminut 50 vuoden ajan ikäihmisten asumisen ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Toiminnan ollessa vähitellen päättymässä yhdistys haluaa siirtää omistamansa kiinteistön kunnalle ilman rahallista vastiketta, jotta sen käyttötarkoitus voisi säilyä nykyisen kaltaisena.

 

Lahjoitukseen sisältyy kiinteistö Vanhustentalot RN:o 37:94 (kiinteistötunnus 436-403-37-94), joka sijaitsee Lumijoen kunnan Lumijoen kylässä. Kiinteistöllä on kolme rivitaloa, joissa yhteensä 20 asuntoa, sekä huoltorakennus. Tila on asemakaavassa merkitty YS-alueeksi (sosiaali- ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue).

 

Omistus- ja hallintaoikeus kiinteistöön siirtyvät Lumijoen kunnalle 1.1.2026. Lahjan antaja (Lumijoen Vanhustentaloyhdistys ry) vastaa kiinteistöön kohdistuvista veroista ja maksuista omistusoikeuden siirtymiseen saakka.


Lahjan saaja (Lumijoen kunta) vastaa varainsiirtoverosta ja lainhuudatuksesta. Lahjan antajalla sekä muilla lumijokisilla yhdistyksillä säilyy vapaa käyttöoikeus kiinteistön kerhohuoneeseen, joka on tarkoitettu vanhustentalon asukkaiden ja muiden ikäihmisten yhteisiin kahvi- ja virkistystilaisuuksiin sekä yhdistyksen kokouksiin. Asukasvalinnoissa etuoikeus säilyy lumijokisilla ikäihmisillä.

 

Lahjan saaja on suorittanut kiinteistöllä katselmuksen ja on tietoinen kiinteistön ja siinä olevien rakennusten kunnosta. Rakennuksiin on tehty kuntotarkastus 9.-10.1.2023, jonka raportti on luovutettu lahjan saajalle.

 

Lahjan saaja on tutustunut 25.9.2025 päivättyyn rasitustodistukseen, lainhuutotodistukseen ja rekisteriotteeseen.

 

Tämä lahja ei ole etuostolain 1977/608 mukainen luovutus.

 

Ohm. 144 Lahjakirja

 

Esittelijä Vs. kunnanjohtaja Soini Heidi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:

1. hyväksyä Lumijoen Vanhustentaloyhdistys ry:n lahjoituksen ja valtuuttaa vs. kunnanjohtajan allekirjoittamaan liitteenä olevan lahjakirjan;

2. todeta, että omistus- ja hallintaoikeus kiinteistöön siirtyvät kunnalle 1.1.2026 alkaen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirjaan merkitään tiedoksi, että puheenjohtaja Eino Jakkula poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi (yhteisöjäävi) jonka ajan puheenjohtajana kokouksessa toimi varapuheenjohtaja Anne Meskus.