Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 79


Kokousasian teksti

 

Yleishallinnon ja investointien talousarvion muutokset (ohm. 25)

 

Kunnanhallitus 24.11.2025 § 299 

 

 

Kuntalain 110.5 §:n mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana.Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa.

 

Yleishallinnon käyttötalouden toteumassa on tapahtunut muutoksia jotka tulisi käsitellä talousarviomuutoksina kuluvalle vuodelle. Lisäksi investoinneissa on aiheutunut poikkeamia talousarviomäärärahojen käytössä.

 

Syyskuun lopun valmistuneen ja lokakuun valmistumassa olevan käyttötalouden toteutumavertailun perusteella arvioidaan yleishallinnon vastuualueen tulojen ylittyvän seuraavasti:

 

Toimintatuottoja saadaan noin 101 000 euroa budjetoitua enemmän joka selittyy kotoutumiskorvauksilla.

 

Investointien osalta nettovaikutus on 158 800 euroa, joka säästyy investointeihin varatuista määrärahoista. Luontotien kunnostuksen talousarvioylitys on n. 58 000 euroa. Osakkeita ja osuuksia jää hankkimatta niihin varatun 206 000 euron edestä ja päiväkodin piha-alueen kunnostukseen on saatu 5 800 euroa tälle vuodelle budjetoimatonta tuloa.

 

Ohm. 168 talousarviomuutos 2025

   

Esittelijä Talous- ja hallintojohtaja Gran Kati

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle talousarviomuutokset edellä esitetyn mukaisina hyväksyttäväksi. Lisäksi kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle että syntyvä ylijäämän lisäys jätetään kasvattamaan tilikauden tulosta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 15.12.2025 § 79  

346/00.02.01/2025  

 

 

Ohm. 25 talousarviomuutos 2025

 

Esittelijä Kunnanhallitus

 

Päätös Valtuusto hyväksyi talousarviomuutokset sekä sen, että syntyvä ylijäämän lisäys jätetään kasvattamaan tilikauden tulosta.