Dynasty tietopalvelu
Lumijoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 85


Kokousasian teksti

 

Valtuutettujen aloitteet

 

Kunnanvaltuusto 15.12.2025 § 85  

   

 

 

Esittelijä Kunnanhallitus

 

 Hallintosäännön 121 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

 Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi, että aloitteita ei ollut.