RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 18.03.2025/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ateria- ja puhtauspalveluiden kehittäminen
Yhdyskuntalautakunta 21.01.2025 § 10
Lumijoen kunnan talousarvion laadinnan yhteydessä, on esitetty yhtenä taloudellisen- ja palveluiden häiriöttömän tuotannon hallinnan keinona, ateria- ja puhtauspalveluiden ulkoistamisen selvitystä.
Selvitystyötä varten on pyydetty Monetra Oulun hankintapalveluiden asiantuntijoiden resurssia laatimaan asiapaperit, jotta aluksi markkinavuoropuhelun kautta voidaan kartoittaa markkinoiden valmius, kyky ja kustannustaso-odotus haluamallemme palvelukonseptille.
Lumijoen kunnan ja Monetra Oulun kanssa asiasta on pidetty aloituskokous 14.1.2025. Kokouksen keskustelujen perusteella tullaan laatimaan markkinavuoropuhelupyyntö, joka julkaistanee hankintailmoitukset.fi sivustolla, viikolla 4.
Esittelijä Tekninen johtaja Korkala Ari
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee asian tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Yhdyskuntalautakunta 18.03.2025 § 24
19/00.01.02/2025
Lumijoen ateria- ja puhtauspalveluiden julkaisemaan markkinavuoropuhelupyyntöön vastasi kaikkiaan viisi toimijaa, jotka kokonaan tai osittain olisivat kiinnostuneet tarjoamaan ateria- ja puhtauspalveluiden tuottamista Lumijoen kunnan tarpeisiin. Keskustelut on käyty helmikuun aikana ja niissä mukana avustavana konsulttina oli Monetra Oulun hankintapalvelut.
Vuoropuheluista saatiin arvokasta tietoa mm. siitä, mitä mahdolliseen tarjouspyyntöön tulee huomioida laadun arvioinnin ja -vaatimusten, liikkeenluovutuksen, henkilöstön, materiaalihankintojen, toiminnan siirtämisen ajankohdan, tarjouksessa ilmoitettavien tietojen ja tarjouspyynnöllä pyydettävän palvelun ja tuotteiden osalta. Markkinavuoropuheluissa myös saatiin viitteitä siitä, millainen alan kiinnostus kyseisenkokoiseen palvelukonseptiin tulisi olemaan. Myös palveluiden hinnoista saatiin joiltakin toimijoilta arvioita.
Markkinavuoropuheluiden tuloksena saatiin myös arvokasta tietoa siitä, mitkä asiat tämänhetkisessä tuotantomallissa, jolloin koko palvelukonsepti tuotetaan kunnan omana työnä, ovat tehokkaita ja kustannuksiltaan kilpailukykyisiä. Sekä myös siitä, millaisella toiminnan muuttamisella henkilötyömäärää, tuotteiden ostohintaa ja tehokkuutta olisi mahdollisuus tehostaa.
Esittelijä Tekninen johtaja Korkala Ari
Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää, että ateria- ja puhtauspalveluiden ulkoistamisen tarjouspyyntöä ei aleta valmistelemaan. Sen sijaan kehitetään toimintaa muutoin, jotta voidaan varmistaa toiminnan tehokkuus, henkilöstön jaksaminen ja sitoutuminen työhön, sekä pitää palvelu laadukkaana ja kustannustehokkaana myös jatkossa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |