Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lumijoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 21.01.2025/Pykälä 5


 

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi perusopetuslain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi (ohm. 2).

 

Sivistys- ja kulttuurilautakunta 21.01.2025 § 5  

    

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Huotari Auvo

 

 

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oppimisen ja koulunkäynnin tukea koskevat säännökset perusopetuslaissa ja muissa siihen liittyvissä laeissa.

Esityksen tavoitteena on selkiyttää, täsmentää ja yhtenäistää oppilaan saaman tuen muotoja siten, että tukitoimet olisivat valtakunnallisesti yhtenäiset ja selkeät sekä varmistaa riittävät resurssit tukitoimien toteuttamiseen.

Esityksen tavoitteena on, että oppilailla olisi yhdenvertainen mahdollisuus saada tukea oppimiseensa sekä ryhmän jäseninä että yksilöinä.

Esityksen tavoitteena on vähentää opetushenkilöstön hallinnollista työtä vähentämällä tuen arvioinnissa, päätöksenteossa ja suunnittelussa tarvittavien asiakirjojen määrää.

Esitys liittyy valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan pääsääntöisesti 1.8.2025.

 

Lakiesityksen täsmennettyä lausuntokierroksen jälkeen, sivistys- ja kulttuurilautakunnalle tulee asiaa esittelemään erityisopetuksen koordinoiva opettaja Annika Anttila.

 

Lakiluonnoksen vaikutus henkilöstöresursointiin ja talouden tunnuslukuihin tullaan esittelemään myös tarkemmin seuraavissa kokouksissa.

 

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi ja siirretään jatkokäsittelyyn.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi ja siirrettiin jatkokäsittelyyn.