RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 22.01.2025/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalikelpoisuus valtuustoon (liite 1)
Keskusvaalilautakunta 22.01.2025 § 5
3/00.00.00/2025
Yleisestä vaalikelpoisuudesta kunnan luottamustoimiin säädetään
kuntalain 71 §:ssä. Yleisellä vaalikelpoisuudella tarkoitetaan edellytyksiä, jotka henkilön on täytettävä, jotta hänet voidaan valita kunnan luottamustoimeen. Lisäksi kuntalaissa säädetään toimielinkohtaisista vaalikelpoisuuden rajoituksista. Valtuustoa koskevista vaalikelpoisuuden rajoituksista säädetään kuntalain 72 §:ssä. Säännöksessä selostetut rajoitukset estävät henkilöä asettumasta ehdokkaaksi valtuustoon.
Ehdokkaiden vaalikelpoisuus tarkistetaan vaalilain (714/1998) mukaisesti. Henkilö on kuitenkin vaalikelpoinen, jos kuntalain 72 §:ssä tarkoitettu este päättyy ennen kuin valtuutetun toimikausi alkaa. Tästä seikasta tulee esittää selvitys viimeistään siinä vaiheessa, kun keskusvaalilautakunta tarkistaa ehdokkaiden vaalikelpoisuuden.
Ensisijainen vastuu järjestelmän uskottavuudesta on puolueilla ja muilla ehdokkaita asettavilla tahoilla. Puolueen ja valitsijayhdistyksen vaaliasiamiesten onkin vakuutettava ehdokashakemuksessa, että ehdokkaat ovat vaalikelpoisia (vaalilaki 153 ja 155 §).
Ehdokkaaksi asetetun henkilön vaalikelpoisuuden ratkaisee kunnan keskusvaalilautakunta käsitellessään ehdokashakemukset. Tulkinnanvaraisessa tilanteessa ohjeena on, ettei henkilöä poisteta ehdokaslistalta. Jos henkilö on perusteetta poistettu ehdokaslistalta, on mahdollista, että vaalit valituksen johdosta kumotaan ja joudutaan toimittamaan uudelleen. Jos henkilö jätetään ehdokaslistalle ja myöhemmin valituksen johdosta todetaan, ettei hän ole ollut vaalikelpoinen, henkilön äänet tulevat sen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan hyväksi, johon ehdokas kuuluu, ja vaalin tulosta oikaistaan (vaalilaki 88 ja 103 §).
Luottamushenkilöistä kunnan asukkaiden edustajia ovat ensi sijassa heidän vaaleissa valitsemansa valtuutetut. Lähtökohtana on, että kuntalaisilla olisi mahdollisimman laaja oikeus osallistua kunnan asioiden hoitoon ja että heidän olisi voitava valita edustajikseen valtuustoon mieleisensä henkilö. Valtuutetun vaalikelpoisuuden rajoitukset ovat siten vähäisemmät kuin muiden toimielinten jäsenten. Muutoinkin vaalikelpoisuuden rajoitukset ovat poikkeus kuntalaisten oikeudesta osallistua kunnan hallintoon. Tämän tyyppisiä säännöksiä on yleensä tulkittava suppeasti, joten rajatapauksessa henkilö katsotaan vaalikelpoiseksi.
Kunnan tehtäviä hoitavat myös kunnan organisaatioon kuulumattomat yhteisöt ja säätiöt. Tehtävien organisoimistavalla ei kuitenkaan saisi olla vaikutusta vaalikelpoisuussäännösten soveltamiseen.
Hallinnon uskottavuus ja toimivuus edellyttävät, että valtuuston jäseninä ei ole henkilöitä, joilla on liian voimakas oma tai taustayhteisönsä intressi valvottavanaan. Esteellisyyssääntelyn ei katsota riittävästi turvaavan päätöksenteon puolueettomuutta.
Yleinen vaalikelpoisuus (71 §)
Kuntalain 71 §:ssä säädetään niistä edellytyksistä, jotka henkilön on täytettävä, jotta hänet voidaan valita kunnan luottamustoimeen. Säännöksessä tarkoitettujen yleisen vaalikelpoisuuden edellytysten tulee olla olemassa silloin, kun henkilö valitaan luottamustoimeen.
Kuntavaaliehdokkaan yleisen vaalikelpoisuuden edellytykset ovat:
- henkilöllä on kotikunta siinä kunnassa, jossa hän on ehdokkaana,
- henkilöllä on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan ja
- henkilöä ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.
Henkilön kotikunta määräytyy kotikuntalain (201/1994) perusteella. Kuntavaaliehdokkaan vaalikelpoisuus ratkaistaan kunnan keskusvaalilautakunnan kokouksessa 12.3.2025, jolloin viimeistään ehdokkaaksi asetetun kotikunnan on oltava asianomainen kunta. (Käytännössä ehdokkaan kotikunnan pitänee olla ehdokaskunta jo silloin kun ehdokashakemukset jätetään eli 4.3.2025.)
Vaalikelpoisuus valtuustoon (72 §)
Vaalikelpoisuutta valtuustoon rajoitetaan kuntalain 72 §:ssä. Vaalikelpoinen valtuustoon ei 1 momentin mukaan ole:
- valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä,
- kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä,
- kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön, eikä
- kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.
Edellä tarkoitetussa palvelussuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelussuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa.
Virkavapaalla tai työlomalla olevan henkilön palvelussuhde ei ole päättynyt, joten virkavapaus tai työloma 72.1 §:ssä tarkoitetusta palvelussuhteesta ei tee henkilöstä vaalikelpoista
Liite 1 Kuntaliiton yleiskirje 12/2025: Vaalikelpoisuus valtuustoon
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |