RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.02.2025/Pykälä 43
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanvaltuuston kokouksen 17.2.2025 päätösten täytäntöönpano (ohm. 23)
Kunnanhallitus 24.02.2025 § 43
Esittelijä Kunnanjohtaja Karsi-Ruokolainen Paula
KuntaL 39 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee vastata kunnan hallinnosta sekä vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Edelleen KuntaL 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Ohm. 23 pöytäkirjan 1. sivu
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää todeta, että 17.2.2025 pidetyn kunnanvaltuuston kokouksen päätökset ovat syntyneet oikeassa järjestyksessä, päätökset eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä muuten ole lainvastaisia, joten päätökset päätetään panna täytäntöön.
Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |