RSS-linkki
Kokousasiat:https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lumijoki.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.01.2025/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhdyskuntalautakunnan alaisten viranhaltijoiden palkkaus
Kunnanhallitus 20.01.2025 § 13
2/00.02.01/2025
Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 16.12.2024 (§ 54) 1.1.2025 voimaan tulleen päivitetyn hallintosäännön, jolla vahvistettiin kehitys- ja elinvoimalautakunnan nimenmuutos yhdyskuntalautakunnaksi sekä kunnanhallituksen kokouksessaan 9.12.2024 (§ 264) päättämät lautakunnan alaisten viranhaltijoiden virkanimikemuutokset. Kunnaninsinöörin virkanimike muutettiin tekniseksi johtajaksi ja kiinteistöpäällikkö kehityspäälliköksi. Hallintosäännön mukaan viranhaltijoiden tehtävänkuvat muuttuivat myös osittain, joten viranhaltijoiden tehtäväkohtainen palkka on määriteltävä uudelleen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Karsi-Ruokolainen Paula
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että teknisen johtajan tehtäväkohtainen palkka on 4850 euroa/kuukaudessa ja kehityspäällikön 4600 euroa/kuukuaudessa.
Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |